Hallituksen päätöksiä 2011

SSSK ry hallituksen kokous 23.11.2011, 11/2011

Läsnä: TK, LH, LL, TL, MK, MR, TT

Poissa: TL

Taloudellisen tilanteen todettiin olevan parempi johtuen Match Shown tuotoista, muutamasta kannatusmaksusta, jouluilmoituksista lehteen, Suikkasen Anun myynnyt Walkille mainoksen ja Jäsenmaksuja vielä tulossa, yli 100 maksamatonta jäsenmaksua

Ei uusia eikä eronneita jäseniä.

Jalostustoimikunta ehdottaa, että myös lonkkaindeksiluku lisätään pentulistan tietoihin sekä emälle että urokselle. Hallitus ei hyväksynyt suoraan ko. ehdotusta. Hallitus piti asiaa hyvänä, mutta kun luku saattaa muuttua astutuksen jälkeen, joten päätettiin, että lisätään Pentulistalle maininta ”Lonkkaindeksi luku laskettu astutuksen ajankohtana”.

Jalostustoimikunta ehdottaa, että ”Jalostustarkastetut” viedään kokonaisuutena Riiseni-lehteen. Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan ehdotuksen ja päätti, että Jalostustarkastettujen koirien lomakkeet tuodaan myös lehteen netin lisäksi.

Hallitus hyväksyi äänin (5-2) Koulutus- ja Kilpailutoimikunnan ehdotuksen, että Vuoden paras kilpailuissa palkittujen kansallisten lajien koirakko saisi seuraavan leirin puoleen hintaan. Asia tuodaan esille Vuosikokouksessa 2012.

Hallitus ei hyväksynyt äänin (5-2) Koulutus- ja Kilpailutoimikunnan ehdotusta Vuoden paras ja Mestarien mestari laskenta on eri tavoin.

Hallitus hyväksyi Koulutus- ja Kilpailutoimikunnan ehdotuksen, että Mestareille olisi erilainen palkinto kuin muille ts. selkeästi erottuva v. 2012. Hallitus odottaa esitystä mikä palkinto olisi.

Hallituksessa hyväksyi Koulutus- ja Kilpailutoimikunnan ehdotuksen, että pitäisi olla ”palkintovastaavat” – ehdotetaan Martina Reeniä ja Lea Haanpäätä. Martina Reen ja Lea Haanpää hyväksyivät roolinsa. Lisäksi Hallitus vaati, että silloin palkinnot yhdenmukaiset.

Hallitus hyväksyi Koulutus- ja Kilpailutoimikunnan ehdotuksen sekä haku- että peltojälkiseminaarista.

Koulutus- ja Kilpailutoimikunta sai uuden jäsenen, Raija Kammonen.

Vuosikirja 2009 hinta ollut ennakkoon ostajille 18 e, nyt hinta on 20e.

Hallitus hyväksyi Tiedostustoimikunnan ehdotuksen Riiseni-lehden painomäärän tiputuksessa. Vuonna 2011 painomäärä ollut 800, mutta se selvästi ollut liikaa. Joten 04.2011 lehdestä eteenpäin painetaan 700 kpl.

Vuosijuhlan ruokailun jäsenhinta on 20€. John Niemiselle ja Pauliina Lehtiselle tarjotaan vuosijuhlan ruokailu.

Riiseni 2012 lehden aikataulu hyväksyttiin, alla aineiston viim. jättöpäivät:

  • 01.2012: 19.2. (vuosikokous 3.3. materiaali saa vielä tulla)
  • 02.2012: 27.5. (Erkkari 9.6. materiaali saa vielä tulla)
  • 03.2012: 2.9. (SSSK mestisaika avoinna)
  • 04.2012: 25.11. (Messaria ei tähän välttämättä saada 8.-9.12)

Hallitus hyväksyi Tiedostustoimikunnan ehdotuksen Riiseni-lehden uusista ilmoitushinnoista vuodelle 2012.

  • Takasivu: leveys 16,5 cm, korkeus 26 cm =>220 €
  • 1/1 s.: leveys 16,5 cm, korkeus 26 cm =>180 €
  • 1/2 s.: vaaka 16,5 x 12,75 ja pysty 8 x 26, cm => 95 €
  • 1/4 s.: vaaka 16.5 x 6,25 ja pysty 8 x 12,75, cm =>55 €
  • Sisätakakansi: koko kuten 1/1 s. 200 € (entisellään)Hinnat jäsenille:
  • 1/1 s.: leveys 16,5 cm, korkeus 26 cm => 70€
  • 1/2 s.: vaaka 16,5 x 12,75 ja pysty 8 x 26, cm => 55 €
  • 1/4 s.: vaaka 16.5 x 6,25 ja pysty 8 x 12,75 cm => 35 €
  • Sisätakakansi: koko kuten 1/1 s. => 100 €
  • 1/4 uudet valiot, näyttelymenestyneet, Im Memoriam => ilmainen

Suomen Suursnautserikerho teki pienen joulutervehdysilmoituksen Palveluskoira-lehteen 2011.

Suomen Suursnautserikerho muisti Ralf Achilles:ta lähettämällä  perheelle suruvalitteluadressin.

Todettu, että hallituspalkkioita eivät nosta jäsenet: MK, LL, MR, LH ja TL eikä pj. TK. Päätös henkilöiden omasta tahdostaan.

Leiri 2012 päätökset

  1. Kouluttaja- ja Kilpailutoimikunta vastaa kouluttajien hankinnasta.
  2. Tehdään alustava budjetti ja aikataulu ehdotus (SSSK sihteeri)

Royal Caninin kanssa sopimusneuvottelut. Hallitus hyväksyi, että TK osallistuu niihin yhteyshenkilö Anu Purolan kanssa.

Hallitus päätti, että toistaiseksi vanhoista lehdistä veloitetaan 1 euro / lehti.

Pikkujoulutilaisuus peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi.


SSSK ry hallituksen kokous 9.11.2011, 10/2011

Läsnä: TK, LH, LL, TL, MK, MR

Poissa: TL, TT

Suomen Palveluskoirayhdistys tiedottaa, että pankit siirtyvät lokakuun lopusta alkaen käyttämään pelkästään IBAN-muodossa olevia tilinumeroja. Huomioittehan ensi vuoden kokeita anoessanne päivittää yhdistyksen tilinumerot IBAN-muotoon.

Riisenin vakuusarvo todennettu 1200,00 € (ex-hallituksen päätös).

Päätetty Riiseni-lehden jouluilmoitusmaksut

Valittu pikkujoulupaikaksi Lautsian lomakylä tarjousten perusteella.

Todettu, että ”Jos on käynyt suorittamassa AD-kokeen hyväksytysti SPL:n tai PSK:n järjestämässä AD-kokeessa, tulee kopio suoritustodistuksesta toimittaa jalostustoimikunnalle.”

Hyväksyttiin uusi jäsen: Ek Tina

Todettiin eronneet jäsenet: Kontumäki Mervi, Aaltonen Anne-Marika, Heiskanen Mikko, Raikko Anne. 4 jäsentä erosi jäsenmaksukyselyn kautta. Ei maksaneita jäseniä yli 100 henkilöä, heille ei toimitettu 03.2011 Riiseni-lehteä.

Hallitus totesi, että kaikkien toimikuntien on osallistuttava aktiivisesti lehden sisällön toimittamiseen.

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan Jalostusstrategia ehdotukset ja päätti, että pj. toimittaa tiedon Kennelliittoon sähköpostitse (pöytäkirjaotteet). Alla kohta Jalostustoimikunnan kokouksen pöytäkirjaotteesta:

Ehdotetaan hallitukselle, että seuraavat kommentit toimitetaan SKL:lle:

  1. Sivu 3, kohta 10: Olisi hyvä mainita mitä PKU tarkoittaa eli lienee kyse Pohjoismaisesta Kennelunionista?
  2. Kohta 3.2.3 Rotutyyppi: Saavutettujen tulosten minimi-ikä (aikuisikä).
  3. Kohta 3.3 Käyttäytyminen ja luonne: Tavoite-kohdassa mainittu: ”Jalostukseen käytettävällä koiralla on hyvä hermorakenne ja rodunomainen toimintakyky”. Tässä riski että sekoitetaan luonnetestin termistöön ”hyvä hermorakenne” ja myös toimintakyky on myös luonnetestin termistöä, joten löytyisikö muuta ei luonnetestin termistöön sotkeutuvaa termiä tähän käyttöön? Esim. palveluskoirat, paimenkoirat, vinttikoirat, vetokoirat jne. eivät tässä kohdassa tule huomioiduksi, koska eivät mielestämme ne eivät kuulu kohtaan seurakoirat (kohta 3.3.3.) eivätkä käyttökoirat (3.3.2.). Tältä osin strategiaa tulisi tarkentaa.
  4. Kohta 3.4.1: Tulisi mainita, että myös että näyttelyihin osallistuvan koiran tulee kyetä liikkumaan.
  5. Kohta 3.10.1 kohdan viimeinen kappale ei ole ymmärrettävä!

Hallitus totesi, että Jalostustoimikunnan ehdotus kahdesta erikoisnäyttelystä vuodessa (ns. kakkoserikoisnäyttelyn ajankohta tulisi olla niin että mahdollistettaisiin eri trimmausrytmissä olevien koirien osallistuminen, esim. 3-4kk ykköserkkarin jälkeen) tulee läpikäydä Näyttelytoimikunnan kautta, Martina Reen juttelee Anu Suikkasen kanssa.

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan pentulistan tarkennuksen. Pentulistalle lisätään teksti ”Kasvattaja vastaa pentulistalle toimittamiensa tietojen oikeellisuudesta”.

Hallitus päätti tuoda jäsenilleen enemmän Riiseni tarvikemallistoa ja uusii tarvikemyynti mallin. 1.1.2012 alkaen Mainos Ommel on SSSKn virallinen tarvikemyyjä. Sopimus työn alla ja tiedottaminen Riiseni 04.2011 lehdessä.

Päätetty, että riippuen SSSKn taloudellisesta tilanteesta katsotaan Tapiola Koiraexpo 2012 osallistuminen uudestaan.

Päätetty ettei SSSKsta osallistuta Suomen Palveluskoirayhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri päivään taloudellisen tilanteen vuoksi.

Päätetty vuosikokouksen paikaksi Lounaskellari Emmi kustannusten minimoimiseksi.

Hyväksytty, että toteutetaan vuosikirja 2009:stä pienempi painosmäärä eli 100kpl.

Hallitus päätti, että vuosikirja 2009 jaetaan v.2010 hallitukselle ja toimikunnille.

Keskusteltu SSSKn mahdollisesta osallistumisesta muiden näyttelyiden toimintaan esim. lipunmyyntiä tms. Pyydetään näyttelytoimikuntaa selvittämään asiaa.

Hallitus puolsi Elina Halttusen kennelnimi hakemusta.

Päätetty lähteä yhden toimittajan kanssa keskustelemaan Kesäleiri 2012 asiasta pidemmälle. Valittu toimittaja kattaa suurimman osan SSSKn leiritarpeista, mutta pääkriteerinä oli edullinen toimitus.


SSSK ry hallituksen kokous 12.10.2011, 09/2011

Läsnä: LH, MK, LL, TK, TL, TT, MR

Poissa:  -

Päätetty tehdä inventaario SSSKn omaisuudelle v.2011 lopussa.

Jatkossa vaaditaan kokeiden ja leirin järjestäjiltä etukäteen budjetti ja toteuma-arvio, jotta osataan varautua mahdollisiin kuluihin.

Toteutetaan Match Show 12.11.2011 ja Kannatusmaksu varainkeruuta varten.

Vuoden 2012 mestisten järjestelyt työn alla. Haastavinta on löytää PK mestisten järjestäjää.

Uuden leiripaikan läpikäyntiä tehty yli 20 ehdokkaan kautta. Loppuun päässeitä jäi kuusi kappaletta, joiden kanssa tarkempi läpikäynti.

Tarvikemyynnin ulkoistaminen MainosOmpeleen kanssa, palaveri 13.10.2011.

Vuosikokouksen ja pikkujoulujen järjestelyt työn alla. Vuosikokoukseen SSSKn panostus, mutta pyritään löytämään edullisempi vaihtoehto kuin Hotelli Haaga.

v.2010 ja v.2011 näyttelytarvosteluja ei enää käännetä suomeksi SSSKn Vuosikirjaan suuren työmäärän vuoksi. Lisätään vuosikirjaan esim. NÄYTTELYSANASTO linkki.

Hyväksyttiin uudet jäsenet: Pere Sanna, Kielenniva Kimmo (j) ja Niemenajo Jatta (pj)

Ei eronneita jäseniä.


SSSK ry hallituksen kokous 21.9.2011, 08/2011

Läsnä: TK, LH, MK, MR, TT

Poissa: LL, TL

Riiseni-lehden päätoimittaja Ali Koivunen vapautetaan tehtävästä hallituksen yksimielisellä päätöksellä.

Jaettu harrastemerkit Elisabeth Killiselle ja Jyrki Kotilaiselle Laitilassa kesäleirillä.

Todettu, että tarvitaan pohja, jolla jokainen kokeen järjestäjä voi toimittaa kustannusarvion kokeesta. Nyt jälkikäteen tulee liian paljon kulupyyntöjä.

Hyväksytty, että SSSK anoi Erikoisnäyttelyä vuodelle 2013.

Hyväksytty vuosikirja painokulut, Picasetin kustannusarviosta.

Hyväksytty Tarvikemyynnin ehdotus mestisten tarviketilauksesta, 24kpl sateenvarjoja.

Hyväksytään mestisten 10.-11.9. tuomarikorvausvaateet. 

Päätetty, että ei käytetä Itellan postituskuoritarjousta taloudellisen tilanteen vuoksi.

Hyväksytään Jalostustoimikunnan pentulistamuutos Tehollinen populaatio/Pentulistan ylläpito: Pentulistan säännöissä (ks. Pentulistan liite) on ristiriita sukusiitoksen osalta kohdissa Jalostusvaatimukset ja Pentulistan Yhdistelmät 3-kohdassa., että Pentulistan säännöissä Yhdistelmät kohta 3 muutetaan muotoon ”Yhdistelmät, joiden sukusiitosaste on 6.00% tai enemmän (täyttävät PEVISA-vaatimukset). Muutos julkaistaan 03.2011 Riiseni-lehdessä ja lisäksi olisi hyvä huomioida jonkinlainen siirtymäaika eli astuu voimaan esim. 3kk päästä siitä kun asiasta on tiedotettu, jolloin kasvattajalla on mahdollisuus huomioida asia ennen astutusta.

Päätettiin, että tarvitaan loppulaskelma kesäleiristä 2011. Loppukoosteen jälkeen käsitellään tämä uudestaan.

Hyväksytty Näyttelytoimikunnan tuomariehdotus seuraavaan erkkariin 2012: Dietmar Freudenberger.

Hyväksytty Näyttelytoimikunnan tuomariehdotus suursnautsereille Maailmavoittajanäyttelyyn 2014: Ulkomaisia tuomareita: Sylvia Hammaström – USA ja Edith Gallant - Etelä-Afrikka, Kotimaisia tuomareita:Hans Lehtinen, Kari Järvinen, Kari Salminen ja Anneli Alfthan.

Päätetty ettei vuokrata rotukoppia tämän vuoden Messukeskuksen KV näyttelyyn taloudellisen tilanteen vuoksi.

Päätetty, että Vuosikirja 2009 tuodaan Messukeskuksen KV näyttelyn kentän laidalle myyntiin. 

Päätetty ettei toteuteta SSSK-kalenteria. Perusteluina, että niitä on joskus tehty ja jäänyt varastoon. Lisäksi nykyään voi tehdä oman kalenterin, johon voi valita omia kuvia.

Päätetty, että Vuosikirjan painosmäärää pienennetään 200kpl:sta 100kpl:eeseen.

Päätetty, että jatkossa Riisenimuki Jaetaan kaikissa SSSKn järjestämissä tapahtumissa tuomareille ja muille kokeesen ”palkatuille” (sihteeri, toimihenkilöt). Järjestävän seuran palkittava sen palkatut apulaiset (esim. jäljen tekijät, ym.)

Päätetty, että avustetaan 250 € /hlö (Heli Luutsaari ja Raija Kammonen) ISPU-MM 2011 kisoihin.

Päätetty, että säästetään ISPUn keräysrahaa 200 € ns.pesämunaksi seuraavalle vuodelle.

Päätetty, että ISPU-MM SSSKn kilpailukoordinaattorille Kaisu Jääskölle luovutetaan SSSKn seinäkello.

Hyväksyttiin uudet jäsenet: Kortelainen Mari, Närhi Jonna, Närhi Marko ja Välikangas Anu.

Todettiin eronneet jäsenet: Huuskonen Marja.


SSSK ry hallituksen kokous 20.7.2011, 07/2011

Läsnä: TK, MK, TL, MR, TT

Poissa: LH, LL

Todettiin, että taloudellinen tilanne on heikko. Vuosikokouksessa sai eri kuvan taloudesta.

Kennellitto hyväksyi SSSK:n ehdotetun PEVISAn.

PK rotuottelua ei järjestetä, koska ei ole järjestäviä yhdistyksiä.

Hyväksyttiin FH-mestiksiin koetoimitsijaksi Tiia Tauru,sihteeriksi Minna Kaartinen ja tuomariksi Outi Hermiö.

Toivotaan, että jäsenet huolehtivat kiertopalkintojen palautuksen ajoissa.

Kesäleiri 2012 paikka avoinna. Syyskuussa varmistuu mitä VPK päättää Laitilan Tulirannan kohtalosta. Käynnistetty jo vaihtoehtoisten paikkojen läpikäynti.

Päätetty, että Koe ja kilpailukirjan hinta on 5 €.

Tiedotustoimikunnan pj. esittänyt Katri Salosta Riiseni-lehden toimitussihteeriksi. Hallitus hyväksyy Katri Salosen toimitussihteeriksi.

2012 Riisenimestiksen järjestävää seuraa jo etsitty. Kolme vastannut kieltävästi ja muut avoinna.

Ollaan tiedostettu, että Riiseni-lehden toimittaminen on riski. Selvitetään onko muita vaihtoehtoja Riiseni-lehden tekijöihin. Nyt kaksi Riiseni-lehteä myöhässä tänä vuonna lehden nykyisen päätoimittajan vuoksi.

Hyväksyttiin uudet jäsenet: Kainulainen Tuikku, Karjalainen Riikka, Kääriäinen Sirpa, Leino Pia, Nordberg Anna-Leena, Stenman Satumarja ja Virtanen Kimmo.

Ei eronneita jäseniä.


SSSK ry hallituksen kokous 13.6.2011, 06/2011

Läsnä: TK, TL, MR, MK

Poissa: LH, LL, TT

Seuraava hallituksen jäsen ilmoitti ettei myöskään aio nostaa kokouspalkkioitaan v.2011: TL

Hyväksyttiin Paavo Rapila Jalostustarkastuksen 23.7. tuomariksi. 

Hyväksyttiin Vesa Häkkinen AD-kokeen 9.10. tuomariksi. 

Läpikäytiin Kannatusjäsen-toimintamahdollisuutta. Asiasta tehdään selvitys puheenjohtajan toimesta. 

Tarvikemyynnin toiminnasta päätettiin, että tilauksiin perustuvat saa Tarvikemyynti itse päättää/tilata, mutta jos varastoon pitää tilata tuotteita, tulee hallitukselle toimittaa lista. Tarkoituksena ei ole olla byrokraattinen vaan seurata kerhon taloutta ja lisäksi isommat kuluerät tulee aina olla pöytäkirjattu.Lisäksi päätetty, että tarviketeltan siirrosta leirille ei makseta kulukorvauksia.

Päätetty, että SSSK maksaa kasvattajan leiripäivämaksun, mikäli kasvattaja ei osallistu leirille muuten. Lisäksi päätetty läpikäydä seuraavassa kokouksessa toimintalinjat seuraavan kesäleirin osalta.

v.2009 talvikilpailujen paras –titteli korjaus:

  • Vuosi sitten vuosikokouksessa on palkittu talvikilpailujen parhaaksi koiraksi Black Window`s Gentle Gangster Fin 15032/07 om, ohj Anu Mäkinen.
  • Edelliselle hallitukselle oli jätetty selvityspyyntö asiasta, että oliko pistelaskenta mennyt oikein ja uusi hallitus sai selvityspyynnön uudelleen.
  • Asia selvitetty ja tulos on se ettei kyseinen koira ole oikeutettu kyseiseen titteliin.
  • Vuoden 2009 talvikilpailujen paras on Sisile`s Maximum Craft FIN 45201/05 om.ohj Päivi Räikkönen .

Ispu kisaajille ei ole keräystä tänä vuonna. Viime vuonna kerätty rahaa ja jäljelle jääneet rahat ovat päätilillä, anomukset tililtä tulee kuitenkin tulla hallituksen kautta

Facebook

  • RIISENISTIT –sivusto aktivoitu
  • Riisenileiri 2011 –ryhmä perustettu

Päätetty, että vuosikirjoja 2009-2010 ei yhdistetä. Haastena tekninen paino ja nitominen. Lisäksi henkilö saattaa haluta ostaa vain toisen vuoden. Lisäksi päätetty ettei vuosikirjoja toistaiseksi tuoda sähköisenä dokumenttina www-sivuille. Vuosikirjojen myynti on pieni varainhankinta ja toistaiseksi pidetään se sellaisena.

Hyväksyttiin uudet jäsenet: Karppinen Tiina, Kontola Tiia-Maria, Naumanen Teija, Leppälä Eija, Nurmi Tuuli, Pesonen Marko, Tynskä Päivi ja Juha, Varis Anna ja Virtanen Susanna

Eronneeksi todettiin: Minni Eija, Björkbacka Tuula ja Hägerth Margit 


SSSK ry hallituksen kokous 4.5.2011, 05/2011

Läsnä: TK, LH, MK, LL, MR, TT

Poissa: TL

Seuraavat hallituksen jäsenet ilmoittivat etteivät aio nostaa kokouspalkkioitaan v.2011: TK, MK ja MR.

Päätettiin korvata tarvittaessa kilometrikorvaukset (0,20€/km) osallistumisesta SSSK.n toimikuntien kokouksiin, koti – kokouspaikka.

Päätetty korvata sekä kilpirauhaskokeesta että yli 6-vuotiaiden silmätarkastuksesta, 15e, kaikille, jotka toimittavat koiransa testitulokset SSSK:n käyttöön.

Jalostustoimikunta oli kysynyt kasvattajien mielipidettä asiasta ja ehdotti hallitukselle enemmistön toivomaa kantaa. Johtuen tiukasta aikataulusta, lähetettiin kysely sähköpostitse kasvattajaluettelon kasvattajille, jotka eivät ole saaneet Vuolasvirta-palkintoa. Vuolasvirta -kyselyn vastaukset (kasvattajat + jalostustoimikunta):4kpl EI, 7kpl KYLLÄ. Enemmistön toiveiden mukaisesti jalostustoimikunta ehdottaa SSSK:n hallitukselle, että Vuolasvirta-palkintoasiassa halutaan edellytettävän 50 %:n vähimmäismäärää koetuloksille yhteispisteistä. Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan esityksen.

Hyväksyttiin, että voimassaolevalle Pevisa-ohjelmalle anotaan jatkoa viideksi vuodeksi. Hallitus tekee SKL:lle kirjallisen anomuksen määräaikaan mennessä.

Päätetty korvata sekä kilpirauhaskokeesta että yli 6-vuotiaiden silmätarkastuksesta, 15e, kaikille, jotka toimittavat koiransa testitulokset SSSK:n käyttöön.

Hyväksytty Robans Buliga Bogisboitsu Jalostusluokka1. Omistajana Raija Kammonen. Tiedot on tarkistettu KoiraNetistä.

Koulutus- ja Kilpailutoimikunta on valmis tukemaa ISPU-keräystä, päävastuu kuitenkin kilpailuun pyrkijöillä. Hallitus käsittelee erillisen anomuksen mukaisesti mahdolliset muut anomukset ISPUun liittyen.

Hyväksyttiin Paavo Rapila Jalostustarkastuksen tuomariksi. 

Hyväksyttiin uusi jäsen Marian Moisander. Eronneeksi jäseneksi todettiin Toni Honka.

 

SSSK ry hallituksen kokous 30.3.2011, 4/2011

Läsnä: TK, LH, MK, LL, TL, TT, MR 

Hyväksyttiin yksimielisesti Jalostustoimikunta, Koulutus- ja Kilpailutoimikunta, Näyttelytoimikunta ja Tiedotustoimikunta.

Hyväksyttiin Ali Koivusen Riiseni 01/2011 esitys ja Painotalo tt-urex ab:n tarjous 01/2011 lehdestä.

Läpikäytiin Toimintasuunnitelma 2011 ja puheenjohtaja alusti asiaan kuvan kautta.

 

Huomioitiin Kymenlaakson, Kuopion ja Turun toimintasuunnitelmat ja päätettiin tehdä viimeistään syyskuussa alueiden läpikäynti halukkuudesta osallistua v.2012 vuosikokoukseen.

Uusien ja eronneiden jäsenten listaa ei käsitelty.


SSSK ry hallituksen kokous 16.3.2011, 3/2011

Läsnä: TK, MK, TL, TT, MR 

Poissa: LH ja LL

Uuden hallituksen järjestäytyminen: Valittiin sihteeriksi Kaartinen Minna, varapuheenjohtajaksi Lehtomäki Tiina ja rahastonhoitajaksi Reen Martina.

Päätettiin perustaa Tiedotustoimikunta. Ali Koivunen toimii Riiseni lehden päätoimittajana ja Tiedotustoimikunnan puheenjohtajana. Hallituksen yhteyshenkilönä Tiedotustoimikunnalle toimii Kaartinen Minna.

Hyväksyttiin Näyttelytoimikunnan jatkaminen nykyisillä jäsenillä. Hallituksen yhteyshenkilönä Näyttelytoimikunnalle toimii Reen Martina.

Päätettiin yhdistää Jalostustoimikunta ja Jalostustarkastustoimikunta.

Jalostustoimikunnan, Koulutus- ja kilpailutoimikunnan, sekä Tiedotustoimikunnan jäsenten osalta käydään nimeämiskeskustelut seuraavassa hallituksen kokouksessa.

Toimintasuunnitelman 2011 läpikäynti siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

Läpikäydään toimihenkilöiden halukkuus jatkaa nykyisellä toimenkuvalla.

Päätettiin muistaa kirjanpitäjä Pauliina Lehtistä tarvikepalkinnolla.

Hyväksyttiin leiritoimikunnan esitys leirimaksuista.

Päätettiin hyväksyä esitys erikoisjäljen mestaruuskokeesta.

Päätettiin hyväksyä esitys opaskoirien mestaruuskokeesta, koska järjestävällä yhdistyksellä on tänä vuonna mahdollisuus järjestää koe.

Taloutta ei käsitelty.

Uusien ja eronneiden jäsenten listaa ei käsitelty. 


SSSK ry hallituksen kokoukset, 01-02/2011 ei koosteita