Hallituksen päätöksiä 2012

SSSK ry hallituksen kokous 31.12.2012, 10/2012

Läsnä: LH, MK, TK, LL, TL, MR ja TT

Talous

Tottelevaisuusseminaari peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi, joten jo maksaneille henkilöille palautettiin rahat takaisin.

Hallitus päätti, että Rahastonhoitaja tilaa printteriinsä väripatruunan, n. 70 €.

Vanha tarvikemyynnin kassa pyydetään Minna Anttoselta.

Jäsenistö

Hyväksyttiin uudet jäsenet:

  • Susanna Huuskonen, Espoo
  • Heikki Huuskonen, Espoo pj.
  • Aku Kaartinen, Röykkä, pj
  • Kaisa Saariniemi,Hyvinkää
  • Jukka Salonsaari, Peltolahti
  • Taru Vartiala, Vinkkilä
  • Antero Rautiainen, Äänekoski

Ei eronneita jäseniä.

Koulutus- ja Kilpailutoimikunta

SSSK-mestaruuskisat v.2013

  • Vetomestaruus 16.2.2013 Mielakka
  • Kelkkamestaruus 2.3.2013 Mielakka
  • VEPE-mestaruus 17.8.2013 Hämeenlinnan seudulla
  • TOKO-ja AGILITY-mestaruus 2013, avoinna
  • Muut SSSK-mestaruus-kisojen järjestäjät avoinna mm. PK-mestisjärjestäjää kyselty usealta paikkakunnalta tuloksetta.

Näyttelytoimikunta

Hallitus hyväksyi Näyttelytoimikunnan ehdotuksen järjstää v.2014 erikoisnäyttely Tampereelle kesäkuussa.2014.

Hallitus hyväksyi Näyttelytoimikunnan ehdotuksen v.2013 Erikoisnäyttelyn tuomarista: Schneider Saksasta. Schneider vastaa Saksan PSK:n tuomarikoulutuksesta. On ollut muutaman kerra arvostelemassa Riiseneitä erkkarissamme, vuonna 1999 (kaikki), ISPU 2004 (urokset) ja 2006 (p&s ja mustat nartut).

Tiedotustoimikunta

Vuosikirja 2011 lähes valmis. Hallitus päätti pienentää painosmäärän minimimiin 70 kpl, kustannuksia jää silti kerholle.

Hyväksyttiin Riiseni-lehden aineistopäivät v.2013: 24.2., 25.6., 1.9. ja 24.11.

Kesäleiri 2013

Hallitus hyväksyi SSSK Leiritoimikunnan vuodelle 2013. Jäsenistö alla:

  • Mari Ylivinkka, pj
  • Tarja Kaismo
  • Maija Mäkelä
  • Katri Salonen, rahastonhoitaja
  • Tuula Roimela
  • Stefan Vehkoja

Muut asiat

Hallitus puolsi Tarja Kaismon tunnistemerkitsijä peruskurssia.

Hallitus puolsi Mia Luotamon ja Niina Haapamäen suojelulisenssihakemuksia.


SSSK ry hallituksen kokous 27.10.2012, 9/2012

Läsnä: LH, MK, TK, LL ja MR

Poissa: TL, TT

Osa pöytäkirjan koosteesta on päätetty sähköpostitse ja osa kokouksessa.

Hyväksyttiin 2.7.2012 (8-2012) kokouksen pöytäkirja.

Talous

Kerhohuone maksaa vuodessa 3 960 € + vakuutus ja sähkö yht.n.100 €. Pahimmassa tapauksessa vuokra nousee jälleen 10%. Päätetty irtisanoa SSSKn kerhohuone sekä taloudellisen tilanteen että tilan käyttöasteen vuoksi. Tavarat saadaan siirrettyä Hallituksen jäsenistölle, kerhotila poistuu käytöstä viim. helmikuussa 2013.

Kesäleirikeskustelut saatiin Partaharjun kanssa päätökseen. Kesäleirin tappio tulee olemaan n. 3 800 €, alla muutamia syitä:

  • yhden päivän hinta olisi pitänyt olla korkeampi
  • suurin kustannus oli, että kouluttajakustannukset suuret, tähän tulee kiinnittää huomioitava ensi vuonna, esim. ei ilmaista avec:ia.

Kennelliiton TOIMINTAMÄÄRÄRAHA 102e v.2012 maksetaan tilille syyskuun aikana. Päätetty käytettäväksi SSSKn leirikustannuksiin.

Match Show varainhankintaan

  • Hallitus päätti järjestää Match Show:n 4.11.2012 Helsingin Koneen kentälle.
  • SSSKn Match Shown sponsorit saavat Riiseni-lehteen Musti ja Mirri, Dog & Cat ja Mainosommel Riiseni-lehteen ½-sivua

Jäsenistö

Hyväksyttiin uuden jäsenet:

  • Hakala Nina
  • Hamari-Rantasalo Lotta
  • Hemminki Taru
  • Kaartinen Hanna
  • Kaplas Heli
  • Kari Emilia
  • Melanen Saara
  • Morozova Victoria
  • Morozova Sergey
  • Murto Marco Hannu
  • Pajumäki Janika
  • Rantasalo Toni
  • Saarinen Kiia
  • Sandström Elina
  • Sirviö Katja
  • Stolt Malin

Ja lisäksi yksi henkilö, jonka tietoja ei saa luovuttaa.

Todettiin eronneet jäsenet:

  • Haaranen Maija-Riitta 10.7.12
  • Justen Tiina 15.6.12
  • Muuri Meri 13.6.12
  • Savilaakso Sari 11.6.12

Valitettavasti todettiin Purola Marja-Liisan kuolleen ja näin ollen poistettiin jäsenrekisteristä. Purolan omaisia muistettu suruadressilla.

Koulutus- ja Kilpailutoimikunta

SSSK-mestaruuskisat v.2013

  • Vetomestaruus 16.2.2013 Kymen vetokoiraseura ry järjestää riisenien vetomestikset
  • VEPE-mestaruus 17.8.2013 Hämeenlinnan seudulla, Haanpää Lea
  • TOKO-mestaruus syyskuussa
  • Muut SSSK-mestaruus-kisojen järjestäjät avoinna mm. PK-mestisjärjestäjää kyselty usealta paikkakunnalta tuloksetta.

Hyväksytty SSSK FH-mestiksiin Tina-Marina Bäckmanin luovuttama kiertopalkinto. Kiertopalkinnon säännöt lisätty sääntöihin: http://www.suursnautseri.fi/yhdistys2/yhdistysdokumentit/4-sssk-mestis-saannot-ja-ohje/

Todettiin, että ”Vuoden paras” pisteytys, valmistunee tämän vuoden puolella. Astunee voimaan 2013.

Hallitus hyväksyi ehdotetun ISPU IPO joukkueen ja joukkueenjohtajan. Hallitus päätti, että valitettavasti kerhon taloudellisen tilanteen vuoksi ei tänä vuonna tueta ketään ISPU IPO osallistujaa erikseen – vaan tuki sama kuin viime vuonna ts. osallistumismaksujen maksaminen ja Royal Caninin kautta asujen tuki joukkueelle. Lisäksi hallitus päätti, että pidetään edelleen SSSKn ISPU säännöt olemassa, niitä voi tarvittaessa muokata myöhemmin, esim. lääkärilausekkeen osalta

Hallitus hyväksyi Koulutus- ja kilpailutoimikunnan ehdotuksen viedä Vetohiihdon sääntömuutosta Suomen Suursnautserikerhon nimissä eteenpäin. Lisäksi Koulutus- ja kilpailutoimikunta ehdottaa, että SSSK:ta edustaa Anu Mäkinen, hallitus hyväksyi tämän.

Hallitus hyväksyi Koulutus- ja kilpailutoimikunta ehdotuksen IPOn poistamista kansallisten lajien mestaruuskokeista, jos järjestävä yhdistys ei pysty IPOA järkkäämään.

Jalostustoimikunta

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan Ulkomuotokatselmuksen esitys.

Hyväksytty Ulkomuotokatsauksen arvostelutilaisuus ja kahvituksen kustannukset Kennelliiton tiloissa.

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan ehdotuksen uudesta kasvattajasta: Black Heroe`s, mustat Suursnautserit, Elina Halttunen, Lenkkitie 161 as5, 76280 Partaharju, 040-4140720, elina.halttunen@luukku.com.

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan ehdotukset, että

  • SPKL/SKL:n ylituomaripätevyyden omaavat henkilöt voidaan pätevöidä myös AD-tuomariksi.
  • DLA-tutkimuksen tehneille korvataan SSSK.n tukea 15e kopiota vastaan. Tämä olisi yksi kolmesta kilpparitutkimuksesta korvattavasta tuesta, joka siis summaltaan sama.
  • SSSK tukee suursnautsereiden kuolinsyytutkintaa. Omistajan tulee toimittaa kopio patologin avauslausunnosta jalostustoimikunnan sihteerille 3kk:n kuluessa lausunnonantopäivämäärästä. SSSK:n myöntämä tuki on 20e.
  • vara-pentulistan ylläpitäjänä toimii Elina Halttunen.
  • Uroskysely liitetään jal.tmk:n lomakekokoelmaan kotisivuille, joka helpottaa jal.tmk:n työtä urosehdotuksissa.
  • kasvattajille vakiomuotoinen rivi-ilmomahdollisuus Riiseni-lehteen (koska pentulista jää lehdestä pois)

a) i. isän nimi FI00000/00 - e. emän nimi FI11111/11, ast. xx.xx.201x, kennel xx/puh.xx

b) i. isän nimi FI00000/00 - e. emän nimi FI11111/11, synt. xx.xx.201x xu + xn, kennel xx/puh.xx Hinta 10e ja vain Suomessa asuville kasvattajille, jotka SSSK:n jäseniä.

Hallitus on aiemmin kokouksessaan hyväksynyt pentueilmoituslomakkeen käytön ts. Pentuoppaiden yhteydessä kasvattajille toimitetaan myös pentueilmoituslomake, joka tulee täyttää ja palauttaa jalostustoimikunnan sihteerille viimeistään 12 viikon ikäisistä pennuista. Täytetyn kaavakkeen palauttaminen on ehtona seuraavan pentueen saamiselle kerhon pentulistalle. Tiedot tulevat jalostustoimikunnan sisäiseen käyttöön. Yhteenvetoa kyselyn tuloksista tullaan näkemään seuraavassa JTO:ssa. => tämä käytäntö koskee 1.6.2012 jälk. syntyneitä pentueita.

Todettiin, että vuodelle 2013 suunniteltu jo AD ja BH -kokeita mm. AD-koe 5.5.2013 Janakkalan alueella, BH 1.-2.6.2013 Maaninka ja Kuopio suunnitteilla.

Rotuoppaita tilattu lisää ja todettiin, että vuonna.2013 tekstiin tullaan tekemään päivityksiä.

Hallitus hyväksyi alla olevat koirat Jalostusluokitelluiksi III luokkaan:

  • Ssu Diudi's Casino anomus
  • Ssn Gigabit Jolly Bit of Diamond

Terveyskyselyyn vastanneiden osalta arpaonni suosi Anna Pukkilaa. SSSK toimittanut 50€ lahjakortin tarvikemyyntiin.

Näyttelytoimikunta

Päätetty, että Voittaja ja Helsingin Voittaja 8.-9.12.2012 näyttelyyn ei oteta rotujärjestön esittelypistettä sekä taloudellisen tilanteen että vapaaehtoishaastaiden vuoksi.

Erikoisnäyttely v.2014 hyväksytty Tampereelle kesäkuussa.2014.

Hallitus hyväksyi Näyttelytoimikunnan ehdotuksen  v.2013 Erikoisnäyttelyn tuomarista: Schneider Saksasta. Schneider vastaa Saksan PSK:n tuomarikoulutuksesta.

Hallitus hyväksyi Näyttelytoimikunnan ehdotuksen uudesta Näyttelytoimikunnan kokoonpanosta: Suikkanen Anu (pj), Rask Inger ja Nyberg Sari. Ts. Köninki Katri on jäänyt pois ja Sari on tulossa "uutena".

Tiedotustoimikunta

Leirikysely inaktivoitu jäsensivuilta ja viety leiripalautteen koosteet.

Vuosikirjat

  • v.2012 tekijää ei ole löytynyt, osa kasvattajista osallistuvat talkoisiin
  • v.2011 työn alla
  • painosmäärää pienennetty, kustannuksia jää silti kerholle

Kesäleiri 2012 ja 2013

Käsiteltiin v.2012 palautteet ja viedään ne www-sivuston Jäsensivustolle ja Riiseni 04.2012 -lehteen.

Hallitus päätti olla veloittamatta Tarja Seinelältä leirimajoituksesta 2012 maksua majoituspaikan rauhattomuuden vuoksi.

Hallitus päätti perustaa SSSK Leiritoimikunnan, mikäli jäsenistö saadaan kokoon

Muut asiat

Hallitus hyväksyi uuden alueyhteyshenkilön Tampereen alueelle, uusi henkilö on Mira Peräsalo.

SSSKn viirit

  • Luovutettu Voutilaisen Rainerille 60v syntymäpäivänä SSSKn viiri
  • Lähetetty ISPU IPO joukkueen joukkuejohtaja Heli Luutsaaren mukana SSSKn viiri ISPU kisoihin 25.-28.10.2012.

Hallitus puolsi Milla Oinosen koetoimitsijan peruskurssia.

Kennellitto tiedotti, että PA:n kautta yhdistykset anovat kokeet sekä voivat halutessaan ottaa vastaan kokeisiin ilmoittautumiset sekä tulostaa arvostelulomakkeet esitäytettyinä ja tallentaa kokeiden tulokset Palveluskoiraliittoon lähetettäväksi. Rotujärjestöt voivat anoa kokeita KOPA:n kautta joko keskitetysti yhden pääyhdistyksen käyttäjätunnusten kautta tai siten, että kaikille kokeita järjestäville alaosastoille annetaan omat tunnukset. Mikäli rotujärjestöllä on vain yhdet tunnukset, ja täten järjestelmässä vain yksikäyttäjä, tulevat kaikkiin kokeisiin ilmoittautumiset ko.  sivuille. Jos alaosastoilla on omat tunnukset, voivat ne itsenäisesti anoa kokeita ja huolehtia koejärjestelyistä KOPA:n kautta. Rotujärjestö on kuitenkin aina viimekädessä vastuussa alaosastojen järjestämistä kokeista.

SSSKn sponsorisopimus vuodelle 2013 ollut keskustelussa Royal Caninin kanssa. Asia edelleen avoin.

Keskusteltiin Vuosikokous ja Vuosijuhla paikasta ja ohjelmasta. Jäsenaloitteita ei tullut 30.9. mennessä, joten ei vuosikokoukseen esiteltävää. Sovittu, että pyydetään luennoitsijaa ennen Vuosikokousta.

 


SSSK ry hallituksen kokous 2.7.2012, 8/2012

Läsnä: MK, TK ja TL

Poissa: LH, LL, TT, MR

Ei käsitelty päätettäviä asioita ko. palaverissa, sillä hallitus ei ollut päätösvaltainen.

Päätökset, jotka tehty sähköpostitse aiemmin ovat alla:

  • Hallitus päätti tilata jälkipaaluja leirille MainosOmpeleen kautta
  • Hallitus päätti kesäleirin kouluttajien km-korvaus ja pvärahat todeten, että toimitaan kuten aiemmin päätetty km-korvaukset hallituksessa ("Kouluttajille voidaan luvata: km-korvaukset ja päivärahat eli SPKL:n mukaan”) mutta lisäpäätös tarvittu leirikorvauksiin hinnoista. Näin ollen hallitus päätti yksimielisesti, että korvataan kouluttajille kilometrikorvauksena 0,32s/km ja 16e/päivärahaa, mikäli kouluttaja sen haluaa.
  • Hallitus hyväksyi Kristiina Lepänahon uudeksi pentulistan ylläpitäjäksi.
  • Hallitus päätti, että harrastemerkin v.2012 saavat: Jonna Berg, Tarja Kaismo, Tuula Roimela ja Simo Roimela.

Kokouksen aihe keskittyi kesäleiriin.

Lisäksi todettiin, että

  • TOKOn Snakupatsas voidaan jakaa ainoastaan partasuiden (käppänät, keskarit, riisenit) yhteisissä mestiksissä. Tänä vuonna sitä ei siis voida jakaa.
  • Jalostustoimikunta tehnyt AD-kokeesta hyvän ohjeen järjestäjille.

SSSK ry hallituksen kokous 6.6.2012, 7/2012

Osallistujat: LH, MK, TK, LL, TL, MR

Poissa: TT

Hyväksyttiin uusi jäsen: Taru Hemminki ja uudet perheenjäsenet:

  • Ahtola Marja-Leena
  • Hämeenkorpi Jani
  • Iivonen Sanna
  • Kariste Ilkka
  • Karjalainen Jarno
  • Lindberg Maija
  • Mikkonen Jukka
  • Ollikainen Johanna
  • Pesonen Ismo
  • Rönkkö Erno
  • Tapio Esa
  • Välimäki Jouni

Todetaan ettei eronneita jäseniä.

Päätetty tilata mukeja saman verran kuin aiemmin. Helpottaa seuraavan hallituksen työtä.

Päätetty tilata muutama koesääntö ja BH-pinssejä vain ”osallistuvamäärä”.

Päätetty, että tapahtumiin ilmoittautumiset tulee tehdä tapahtumassa ilmoitettuun päivämäärään mennessä. Edellyttää, että tapahtuman ilmoittamisessa tämä tieto on ollut saatavilla. Kerho veloittaa puolet osallistumismaksusta tapahtumasta, joita kerho järjestää ja joista tulee kerholle kuluja, mutta osallistujat eivät peru vaan jättävät tulematta. Asiasta lähetetään virallinen lasku, mikäli esim. sähköpostikehoitus maksamisesta ei riitä. Tiedote asiasta viety nettiin ja informoidaan lehdessä Hallituksen päätöksenä.

Terveyskyselyitä päätetty tulostaa Erkkariin 150 kpl ja jakaa koirien tarkistuspisteessä riiseneille. Lisäksi päätetty, että vastanneiden kesken arvotaan 50 € tarvikemyynnin lahjakortti.

Hyväksytty Jalostustoimikunnan ehdotukset yhdistyksen pentulistan ja pentulistan liitteen päivityksistä 1.6.2012 alkaen. Muutos Pentulistan INFO-laatikon tietoihin:

  • ”Sukusiitosaste (ss-%) ja sukukatokerroin (SKK) lasketaan kahdeksalla (8) sukupolvella. Prosenttilukuun vaikuttaa yhdistelmän sukutaulun täydellisyys. Sukukatokerroin kertoo eri yksilöiden määrästä koiran sukutaulussa Luvut on laskettu Breedmate-ohjelmalla SSSK:n tietokantaan perustuen (haanpaa.lea(at)gmail.com). Kts. pentulistan liite.”

  • Pentulistan liitteen tietojen päivitys: Korjattava kohdasta Pentulistoja on kolme: 3. Yhdistelmät, joiden sukusiitosaste on yli 6,00 %.

  • Täydennetään kohtaan SSSK:n jalostusvaatimukset Sukusiitosaste: Sukusiitosaste 6,25 % on serkus-serkus –yhdistelmää.Tätä suurempi prosenttiluku tarkoittaa vielä läheisempää sukulaisuussuhdetta.

  • Pentulistan liitteeseen tiedoksi hallituksen viime kokouksessa määrittelemä käytäntö. ”Väriristeytysyhdistelmissä suositellaan käytettävän rotujärjestön jalostusneuvontaa ja jos näin ei tapahdu, ko. yhdistelmä ei pääse yhdistyksen ylläpitämälle pentulistalle.”

  • Lonkkaindeksin käyttöönottoa pentulistalla ei tässä vaiheessa katsottu tarpeelliseksi, tieto on saatavissa Kennelliiton Koiranet-järjestelmästä.

SSSK:n hallituksen päätöksellä Kilpirauhastutkimuksen korvausta on anottava 3 kk kuluessa testauksesta. SSSK:lta korvausta. Päätetty, että samaa aikarajaa käytetään yli 6-v silmätutkimustulosten korvaamiselle.

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan ehdotuksen, että muista kuin SSSK:n järjestämistä luonnetesteistä osallistumismaksun palautusta on anottava 3 kk sisällä tapahtumasta.

Päätetty, että kasvattajatapaaminen voidaan järjestää leirillä vapaamuotoinen Missä mennään –keskustelutilaisuutena kahvitarjoilun kera. Kutsut e-maililla kasvattajille. Ajankohta esim. leirin lepopäivä 18.7.2012 iltapäivällä.

Päätetty lahjoittaa Erkkarin tuomarille lahjaksi SSSKn kello.

Hyväksytty Tiedotustoimikunnan vuosikirjahinnasto ja vuosikirjojen saajat (tekijät, v.2010 ja nykyinen hallitus, toimikunnat ja toimihenkilöt).

Hyväksytty seuraavat leirikulut

  • Kesäleirin vuoksi tehtyistä ajoista korvataan SSSKn mukaiset sovitut 0,20s/km , huom. Kouluttajat ja tuomarit normaali 0,32s/km
  • Kouluttajien päivärahat 16e/pv
  • Maastokartat 12e/kpl
  • Lastenhoitajille korvataan 100e/hlö, ko. summa kerätään hoidettavien lasten vanhemmilta
  • Merirosvoillan rekvisiittaa
  • Ärri-peruukki ja vaatetus
  • Tilataan toto-juoksuun viitta, joka ollut joskus käytäntönäkin. Urokselle oma ja nartulle oma, alle 25e/viitta
  • Tilataan leiripaitoja leirille samalla kaavalla kuin aiempina vuosinakin.

Hallitus oli huolissaan leirikuluista ja totesi, että tämäkin leiri saattaa mennä yli budjetin.

Hyväksytty seuraavat leiriasiat

  • Jos ei riittävästi kouluttajalle osallistujia, kouluttaja voidaan perua. Kustannuksia liikaa ja samalla majoitustilat vapautuvat muiden käyttöön
  • Viestikouluttajat voivat pitää iltapäivisin su 15.7 - pe 21.7 hallintaa / BH kokeeseen tähtäävää koulutusta.
  • Leiri-opas ja Maastoasiantuntija t-paidat. Huom. Mainos Ommel sponsoroi, ei kuluja.
  • Leiripussukka aterimille. Royal Canin, Dog & Cat, Mainos Ommel sponsoroivat ei kuluja.

Hallitus puolsi Ulla Kiviharjun kasvattajahakemusta.

Päätetty tilata harraste-pronssimerkkejä 3 kpl leirille jaettavaksi.


SSSK ry hallituksen kokous 9.5.2012, 6/2012

Läsnä: LH, MK, TK, TT, MR

Poissa: LL; TL

Päätetty lähettää muistutusmaksukirjeet 1.6.2012 mennessä sisältäen 5€ muistutusmaksun. Mikäli maksua ei ole maksettu eräpäivään 15.6.2012 mennessä, jäsen katsotaan erotetuksi ja Riiseni 02.2012 lehteä ei lähetetä.

Hyväksyttiin uudet jäsenet: Isola Petri ja Niskanen Heidi. Lisäksi yksi henkilö, jonka nimeä ei saa julkaista.

Todettiin eronneet jäsenet: Jossens Minna-Riikka, Mäkinen Kari ja Tuovinen Kati.

Hallitus hyväksyi Koulutus- ja Kilpailutoimikunnan ehdotuksen, että IPO suojelulisenssi hakemukset käsitellään hallituksessa. Lisäksi hallitus hyväksyi Koulutus- ja Kilpailutoimikunnan ehdotuksen, kolmesta IPO suojelulisenssin hakemuksesta: Markus Viitasalolle, Niina Haapamäelle ja Johanna Kantojärvelle. Ko. henkilöiltä saatu IPO-suojelulisenssihakemukset.

PK-Mestisten 14.-16.9. osalta todettiin, että edelleen tarvitaan vapaaehtoisia. Lisäksi päätetty, että SSSK maksaa monarivuokran 70e, 35 € hyvitetään muista kuluista. Majoitus täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Omat kisasivut tulevat KSPK:n alle.

Hyvinkää ei pysty järjestämään TOKO ja Agility -Mestiksiä 18.-19.8. resurssiongelman vuoksi ja hyväksytty, että Janakkalan koirakerho järjestää Agilityn ja Tokon järjestäjä edelleen avoinna.

Vuoden parhaat -ehdotukset tulee lähettää SSSK:lle tammikuun 2013 loppuun mennessä päätös/esitys. Kopio kilpailukirjasta toimitettava Koulutus- &kilpailutoimikunnalle. Asia informoidaan lehdessä 04/2012 ja netissä.

Suursnautserit ja terveystutkimukset laitetaan seuraavaan lehteen. Voidaan myös jatkossa lisätä Pentuoppaseen kuvien kanssa.

Kilpirauhastestin sääntöjä tarkennetaan, että 3 kk sisällä testistä tulee hakea mahd. korvaus SSSKlta.

Väriristeytyksestä todettiin/päätettiin alla olevaa

  • Jalostustoimikunnasta Jaana Forsin tehnyt pikagalluppia asiasta
  • Pentulistan liitteeseen tiedoksi hallituksen viime kokouksessa määrittelemä käytäntö. ”Väriristeytysyhdistelmissä suositellaan käytettävän rotujärjestön jalostusneuvontaa ja jos näin ei tapahdu, ko. yhdistelmä ei pääse yhdistyksen ylläpitämälle pentulistalle”
  • Väriristeytykset sallitaan ilman Kennelliiton poikkeuslupaa, mutta rotujärjestön jalostusneuvonta tulee tehdä
  • Tommy jutellut Kääpiösnautserin yhdistyksen pj:n kanssa ja siellä aina toimikunnan kautta ko. asiat
  • Muutos astuisi täten voimaan 1.1.2013.

Todettiin, että Jalostustarkastus siirretään syksyyn, Jalostustoimikunnan vastuulla järjestelyt.

Todettiin, että Jalostustoimikunnan pj Tuija Juselius ei ole käytettävissä Jalostustoimikunnan tehtäviin 1.4.2012 alkaen. Hallitus ehdottaa, että hallituksen jäsen toimii VT pj:nä. Ehdotettiin, että Linda Länsiö ottaa vt pj roolin ja Lea Haanpää toimii vt sihteerinä. Länsiö ja Haanpää hyväksyivät tämän.

Todettiin, että ulkomuotokatselmuksen jatkotyöstö jäi vuosikokouksessa Jalostustoimikunnan vastuulle. Jaana Fors jatkaa sen työstämistä.

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan ehdotuksen, että Pentuetiedustelulomake olisi pakollinen, jotta pääsee ilmoittamaan pentunsa pentulistalle.

Hallitus hyväksyi Maija Mäkelä rahastonhoitajaksi syysnäyttelyyn.

Hallitus hyväksyi Tiedotustoimikunnan ehdotuksen valita uudeksi puheenjohtajaksi Katri Salosen.

Hallitus hyväksyi leirin päivähinnoittelun mallilla 10e/pvä. Käy syömässä / koulutuksessa tai ei. Lisäksi juhlaillasta 10e lisää. Tulee huomioida, että aina tulee ilmoittautua ilmoittautumiskaavakkeen kautta, jotta voidaan työstää koulutusryhmät ja Partaharju tietää ruuan määrän.

Kesäleirin kouluttajat saatu varmistettua muutamaa lukuun ottamatta. Lisäksi leirin maastoja käydään paikalla katsomassa toukokuun lopussa. Leirillä mahdollisuus järjestää AD, reitti olemassa. Leirille tullessa tulee tarkastaa onko SSSKn jäsenmaksu maksettu (leirille osallistuvien tulee olla jäseniä).

Aluetoiminnasta todettiin, että Kuopion alue todellinen aktiivinen mm. Hallintakurssi tulossa ja Match Show jo suunnitteilla. Keski-Suomeen tulossa kaksi hallintakurssia. Hallitus kiittää aktiivisia alueita. SSSKn nimissä järjestettävät tapahtumat auttavat kerhon taloutta selvästi ja markkinoivat myös itse kerhoa.

Pohdittu pitäisikö ulkomailla asuvien jäsenten jäsenhintaa nostaa? Muilla yhdistyksillä usein on mm. lehden postitus maksaa enemmän ulkomaille. Kirjataan työlistalle ja käsittelyyn seuraavaan vuosikokoukseen.

Läpikäyty Royal Caninin sopimusta. Sopimusehdotus saatu tammikuussa, työstetty lisää – haasteena lehden mainosrahat. Palkinnot: erkkari, mestikset, leiri ok. Syysnäyttelyyn tehdään erikseen sopimus. Voidaan aloittaa muiden kanssa keskustelut jos ei RC etene.

 


SSSK ry hallituksen kokous 8.4.2012, 5/2012

Läsnä: TK, MK, LL, TL, MR, TL

Poissa: TT

Tietoisuus kasvanut kerhon rahatilanteesta, sillä kyselty mm. voiko kannatusmaksua maksaa ”muuten vaan”. Laitettu www-sivuille kannatusmaksu pysyväksi.

Hyväksyttiin uudet jäsenet ja perhejäsenet:

  • Hautaniemi-Salo Pia
  • Juvonen Taina
  • Liukkonen Kari, pj (Saari Niina vars.jäsen)
  • Niemi Marika
  • Norrgård Kimmo
  • Pesonen Ismo, pj (Parkkinen Katja vars.jäsen)
  • Saari Niina
  • Lisäksi neljä henkilöä, joiden nimeä ei saa julkaista.

Todetaan ettei eronneita jäseniä.

Todettiin, että viime vuonna erotettujen jäsenten , ei maksaneet jäsenmaksua, jäsenyys alkaa alusta, mikäli he maksavat v.2012 jäsenmaksunsa.

Kesäleirin paikka käydään katsomassa sekä majoitusten, yleistilojen ja maastojen osalta läpi toukokuun lopussa. Maastoista vastaa varapj Tiina Lehtomäki.

PK-mestikset järjestetään tänä vuonna 14-16.9. Tikkakoskella. Valitettavasti ei saatu kuin luokka3, sillä kisat yhteistyössä sakemannien mestisten kanssa. Oikariseen sovittu osallistujien, henkilökunnan ja yleisön majoitus. Hallitus päätti, että Oikarin majoitukset jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, jotta tämä on tasa-arvoista. Sitovaksi ilmoittautumiseksi katsotaan pvm+kellonaika (sähköposti/postileima). Ilmoittautumisaika alkaa kaikille samaan aikaan. Tulee tehdä yhteinen mainos (sakemannit ja riisenit). Osallistumismaksu 55 € (Sakemanneilla tämä hinta viime vuonnakin, SSSK ry:lle osallistumissummasta 15 €). Tehdään ”Sopimus” ts. Kokonaisuus budjetti/toteuma tulee tehdä ja kulut puolittuvat toisen yhdistyksen kanssa.

FH-mestikset Lokakuussa Vaasassa. Osallistumismaksu 60 €, josta SSSK:lle 10 € (palkinnot ja mukit) ja loppu VSPH:lle.

IPO suojelulisenssilomake löytyy SSSKn Tulokset sivuilta. Koulutus- ja Kilpailutoimikunta selvittänyt asiaa Palveluskoiraliitolta lisää toimintamallista mm. henkisestä ja fyysisestä tilasta. Sovittu, että hallituksessa käsitellään hakemukset.SSSK on saanut kolme hakemusta (Niina Haapamäki, Markus Viitasalo, Johanna Kantojärvi), jotka käsitelty ja päätetty.

Todettiin, että Jalostustoimikunnan pj Tuija Juselius ei ole käytettävissä Jalostustoimikunnan tehtäviin 1.4.2012 alkaen. Hallitus ehdottaa, että hallituksen jäsen toimii VT pj:nä. Ehdotettiin, että Linda Länsiö ottaa vt pj roolin ja Lea Haanpää toimii vt sihteerinä. Länsiö ja Haanpää hyväksyivät tämän. Linda Länsiö keskustelee Tuija Juseliuksen kanssa avoimista tehtävistä ja niiden jatkotöistä. Mm.

  • DLA tarjouksen esittely hallitukselle, hinta on korkea, jäänyt sivuun
  • Ulkomuotokatselmuksen jatkotyöstö jäi vuosikokouksessa Jalostustoimikunnan vastuulle

Jalostusluokittelu 1 tehty vuodelle 2011 koiralle FIN27417/05 Robans Buliga Bogisboitsu, om. & ohj. Raija Kammonen, mutta omistaja ei ole vielä hakenut. Hallitus hyväksyi luokittelun ja lisätään Vuoden Parhaat 2011 -listalle. Päätetty lähettää postitse Kunniakirja jälkikäteen. 

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan ehdotuksen Jalostustarkastuksesta alustavasti, tulee käsitellä uudestaan kerhon taloudellisen tilanteen vuoksi. Mikäli paljon kuluja, järjestetään syksyllä lähellä tuomarin paikkakuntaa.

”Väriristeytysten salliminen ilman poikkeuslupaa”-asiasta hallitus odottaa kirjallista selvitystä ja perusteluita Jalostustoimikunnalta.

Koulutus- ja Kilpailutoimikunta vahvisti kaikki kesäleirin kouluttajat ja informoi Stefan Vehkojalle majoituksia varten.

Kesäleirin alennukset päätetty tänä vuonna alla olevasti:

  • Vastaa leirillä kouluttamisesta=> KOULUTTAJA => 100% alennus (huom. myös mahd. kouluttajan avec 100% alennus)
  • Alennus vain ko. roolia tekevälle, ei muulle perheelle
    • Vastaa leirin ilmoittautumisesta => ILM.VAST.OTTO => 50% alennus
    • Vastaa leirirahastosta => RAHASTONHOITAJA => 50% alennus
    • Vastaa leirin yleisopastuksesta => LEIRIOPAS => toistaiseksi ei alennusta
  • Muiden mahdollisten roolien alennukset käsitellään erikseen hallituksen kautta

Hallitus hyväksyi leirin rahastonhoitajalle Katri Saloselle leiritiliin oikeudet.

Hallitus hyväksyi Maija Mäkelän syysnäyttelytoimikuntaan edustamaan SSSK:ta, mikäli Maija itse suostuu ko. rooliin.


SSSK ry hallituksen kokous 8.4.2012, 4/2012

Läsnä: TK, MK, LL, TL, MR, TL

Poissa: TT

Uuden hallituksen järjestäytyminen: Hallitus hyväksyi sihteeriksi Minna Kaartisen, varapuheenjohtajaksi Tiina Lehtomäen ja rahastonhoitajaksi Martina Reenin.

Lisäksi päätettiin Lea Haanpää uudeksi jäsensihteeriksi. Lealle myönnetään oikeudet SSSKn jäsentiliin. Edelliseltä jäsensihteeriltä Katariina Sandströmiltä tulee tilioikeudet poistaa.


SSSK ry hallituksen kokous 28.2.2012, 3/2012

Läsnä: TK, MK, LL, TL, MR, TL, TT

Poissa:  -

Hallitus hyväksyi v.2012 talousarvion, Toimintasuunnitelman v.2012, Toimintakertomuksen v.2011 ja Tulos_Taseen v.2011.

Valitettavasti SSV:n kautta sählytalkootulon (400 €) ei toteutunut.

Todettiin, että SSSKlla on verotili verottajalla, mutta ei sähköisiä tunnuksia (toiminee pankkitunnusten kautta mikäli niille joskus tulee tarvetta) sinne.

Verottajan mukaan edellisen hallituksen jäsenilläkään ei ole ollut tunnuksia sinne. Laskut tulee paperilla jos niitä on tullakseen.

Hyväksyttiin uudet jäsenet: Jeskanen Katja, Lindfors Anne ja Vainio Kirsti.

Todettiin erotetut jäsenet, ei maksaneet jäsenmaksua v.2011, yht. 95 henkilöä. Mikäli henkilöt maksavat jäsenmaksunsa v.2012, heillä alkaa jäsenyys alusta.

Hallitus päätti, että Aki Lampisen Luonnetesti anotaan (Tiia Tauru) ja toteutetaan siten, että SSSKlle ei aiheudu ylimääräisiä kuluja tästä.Hallitus päätti, että Aki Lampisen luonnetestin hinnaksi 50€ osallistujalta, jotta mm. tuomarit, paikkavuokra, ruokailu kulut katetaan.

Hallitus hyväksyi Jalostustoimikunnan ehdotuksen Jalostustarkastuksesta järjestettäväksi kesäleirillä alustavasti, mutta se tulee kuitenkin käsitellä uudestaan kerhon taloudellisen tilanteen vuoksi.

Koulutus- ja Kilpailutoimikunta selvittää Palveluskoiraliitolta lisää IPO suojelulisenssin toimintamallista.

Päätettiin, että Riiseni-lehdellä olisi vastaava päätoimittaja (esim. hallituksen puheenjohtaja) ja virkaatekevä päätoimittaja. Ehdotetaan, että Tommy Kankkonen olisi vastaava päätoimittaja ja Katri Salonen olisi VT päätoimittaja. Tällä järjestelyllä ja tiedotustoimikunnan hallitusyhteyshenkilöllä huolehditaan siitä, että lehti pysyy ”käsissä” eikä ala elää omaa elämäänsä.

Kesäleirin osalta tehtiin päätös hinnoittelumallista. Vaihtoehtoja olisi useita, mutta lopulta päädytty malliin nro4, jolla pyritään varmistamaan, että leiri ei tuota tappiota. Ts. saadaan kustannukset (mm. km-korvaukset, kouluttajien avecit, juhlaillallinen, booli ja ohjelmat) katettua. Lasten hinnoittelusta keskustelu Partaharjun kanssa lisää, tuloksetta. Lisäksi läpikäyty mitä ilmoittatumislomakkeen tulee sisältää, jotta Partaharju saa tarvitsemansa tiedot (mm. nimi, syntymäaika). Sovittu, että kesäleirin peruuttamismaksu on 50 euroa.

Päätetty, että tilataan myös Vesipelastuksesta käyttövalion arvon saavuttaneille palkinto.

Sovittu Mainos Ompeleen kanssa, että kaikki mitä kesäleirillä myydään Mainos Ompeleen varastoa, joko kerhon logolla tehtynä tai ei, niin kerho saa niistä n. 15% myyntihinnasta. Lisäksi hyväksytty kesäleiripaitojen hinnoittelu:

  • T-paita aikuiset, myyntihinta 13 euroa

  • T-paita lapset, myyntihinta 10 euroa


SSSK ry hallituksen kokous 7.2.2012, 2/2012

Läsnä: TK, MK, TL, MR, TT

Poissa: LH, LL

Todettiin, taloudellinen tilanne huonoksi sillä tulevia kustannuksia on vielä Vuosikokouksen tarjoilut ja muut kulut ja Riisenilehti 01.2012 erääntyy alku keväällä. Näin ollen jäsenmaksulaput tulee saada lähtemään heti kun vuosikokous ohi, jotta lehti saadaan maksettua. Mahdollisesti SSV:n kautta sählytalkootuloja 400 €, la 19.2., tarvitaan 6-8 hlöä, TK odottaa vahvistusta tähän Jyrki Kotilaiselta.

Todettiin, että Kennelliitosta SSSKlle myönnetty toimintamääräraha 2011, 141,00 euroa, joka käytettiin kesäleirin kustannuksiin.

Omaisuusluetteko ja tarvikemyynnin inventaario on tehty v.2011 osalta tilinpäätöstä varten.

Todettiin, että Espoon Kaupungin palautussumman, 111,15 euroa, palautussyytä ei selvinnyt, sillä se oli maksettu vuonna 2006.

Hyväksyttiin alla olevat uudet jäsenet:

  • Holmberg Björn
  • Jääskö Kaisu
  • Kesseli Merja
  • Kulla Pia, Holmbergin pj
  • Lallukka Rebekka
  • Lallukka Pertti, pj
  • Lammi Pauliina
  • Lammi Tiina, pj
  • Lamminpää Suvi
  • Mulrooney Katja
  • Närhi Jonna
  • Paulamo Elena
  • Perhiö Anu
  • Ruottinen Jukka
  • Seppänen Nina
  • Söderman Dan, Perhiön pj
  • Tammelin Maarit
  • Vainionpää Sami
  • Lisäksi kolme henkilöä, joiden nimiä ei julkaista heidän pyynnöstään.

Todetaan eronnut jäsen Suomela Sanna.

Keskusteltiin maksamattomista jäsenistä (yht. 95 kpl, 69 varsinaista jäsentä ja 26 perhejäsentä), jotka eivät saa käyttää äänioikeuttaan vuosikokouksessa. Nykyinen jäsensihteeri ei ole käytettävissä ensi vuonna, joten keskusteltiin asiasta.

ISPU-joukkuevalintasäännöt tulevat voimaan 2012 ja sitä käytetään 2012 vuonna joukkueen valintakriteereinä. Säännöt tuodaan julki vuosikokouksessa.

Kokeiden osallistumismaksuja korotetaan, jotta kokeiden kulut saadaan katettua. Esim. ilmottautumismaksusta 15 euroa + järjestävän yhdistyksen vaade.

Toistaiseksi riiseneille ei järjestetätä kelkkamestaruus kisoja.

Pelastuskoirakokeiden säännöt muuttuvat 1.1.2012 alkaen. Todettiin, että myös siellä kaivataan vapaaehtoistyöntekijöitä.

Zaphalayas Face the Music FIN21331/06 todettiin jalostustarkastetuksi luokkaan3.

Kesäleirillä ei järjestetä AD koetta kustannussyistä. SSSK järjestää syksyllä Tammelassa sekä AD-kokeen että AD- tuomarikoulutuksen.

Genoscoperilta saatu tarjous koskien DLA-asiaa, mutta asia toistaiseksi avoin.

SSSK järjestää luonnetestin 5.-6.5.2012, Hämeelinnan seudulla. Tuomareina: Lea Haanpää ja Riitta Lehmuspelto. Vastaava koetoimitsija: Anne Saarinen.

Ilmoittaumismaksu: suursnautserit 30 € muut 40 € SSSK:n tilille FI3080001170042742, viite 10029. Ilmoittautuminen: suursnautserit 20.-21.4. klo 17-20. Muut 22.4. klo 17-20. Anne Saarinen 0400 700 036 anne.saarinen@elisanet.fi Reunatie 13, 01760 Vantaa.

Valtuuston artikkeli Kääpiökoirayhdistyksen tiedotuslehdestä julkaistusta artikkelista julkaistaan Riiseni 01.2012 lehdessä. Anu Suikkanen pyytänyt julkaisuluvan ko. yhdistyksen puheenjohtajalta ja artikkelin kirjoittajalta.

Ns. kakkoserkkarin järjestämisestä keskusteltu Näyttelytoimikunnassa ja jos maakunnasta löytyy innokkaita järjestäjiä, niin kakkoserkkarin voisi järjestää jossakin kauempana pääkaupunkiseudulta esim. Vaasassa, Oulussa tai Rovaniemellä.

KRN/KV-näyttelyn järjestämiseen osallistumisesta Näyttelytoimikunta totesi, että kun kyseessä selvästi varainhankinta, ei asia kuulu varsinaisesti näyttelytoimikunnalle. Myös Syysnäyttely on kerhon varainhankintaa ja myös tähän on haasteellista hallituksen löytää henkilöitä toimikuntaan ja talkoisiin.

Päätettiin, hyväksytään muutama päivä myöhässä tulleet Vuoden Näyttelykoira ja Vuoden Kasvattaja hakemukset.

Päätettiin tarkentaa SSSKn näyttelykiertopalkintosääntöjä ts. palata kiertopalkintojen alkuperäisiin sääntöihin niiden kiertopalkintojen osalta, jotka on perustettu ennen "uusittuja näyttelysääntöjä". "Uusien näyttelysääntöjen" aikana tulleiden kiertopalkintojen osalta noudatetaan jo olemassa olevien kiertopalkintojen laatumainintalinjausta. Erikoisnäyttelyssä suursnautsereille jaettavat kiertopalkinnot

  • ROP ja VSP -kiertopalkinnot, mustille ja p&s -värisille erikseen.
  • Beries Freckin muistolle, parhaalle suomalaisomistuksessa olevalle mustalle SA:lla palkitulle nartulle, jolla on Suomessa saatu tulos pk-kokeesta.
  • Diudi'n vati, parhaalle suomalaisomistuksessa olevalle p&s -väriselle SA:lla palkitulle junioriluokan koiralle
  • Ukon vati, parhaalle suomalaisomistuksessa olevalle mustalle SA:lla palkitulle junioriluokan koiralle.

Päätettiin alla olevat tarkennukset Vuoden parhaat pistelaskuun:

  • ISPU-Sieger-näyttelyyn lisätään lisätarkennus oikeanpuoleiseen sarakkeeseen "ISPU-pääerikoisnäyttely"
  • Kertoimiin lisättäisiin Bundessieger (kerroin 2)
  • lisäpisteistä pisteistä poistettaisiin Jahressieger, ISPU-Sieger ja Bundessieger, sillä näiden näyttelyiden korostettuasema tulee jo ilmi pistekertoimissa
  • "Vastaavista juniorivoittajatitteleistä saa puolet ko. pisteistä." muutettaisiin muotoon: "Vastaavista juniori-ja veteraanivoittajatitteleistä saa puolet ko. pisteistä."

Riiseni-lehden toimitus informoi, että materiaalia lehteen saadaan, mutta valitettavasti aikataulut eivät edelleenkään pidä. Ts. jotta lehti sovittuun aikaan taittoon ja painoon, tulee materiaali toimittaa ajoissa.

Päätettiin informoida SSPK:n toiminnan lakkauttamisesta sekä Hallituksen pöytäkirja koosteessa että SSSKn nettisivuilla.

Keskusteltiin, että Riiseni-lehteen ei saa ilmaisia mainoksia laittaa, vaikka tilaa olisi. Kaikki lehteen tulevat yritysilmoitukset ovat maksullisia.

Tiedotustoimikunta sai uusia jäseniä: Katariina Mertanen, katariina.mertanen@gmail.com ja Jani Kaila, jani.kaila@gmail.com.

Riiseni 01.2012 lehteen

a) Leirin ilm.lomaketta ei tule lehteen

  • Info lehteen
  • Lomake itse nettiin

b) Jäsenmaksukuitti

  • Info kanteen
  • Yksi sivu, jossa maksulappu on
  • Maksulappu myös nettiin ja sen voi tulostaa sieltä tarvittaessa.

Tiedotustoimikunta saa kuva-sivustolleen Pro-version,jotta kuvia saadaan mahtumaan enemmän, v.2012 hinta 24e/vuodessa, 50Gt.

Päätetty kesäleirin osalta, että

  1. järjestetään BH, päävastuullisena Tarja Kaismo
  2. järjestetään lapsille mahdollisuus hoitopaikkaan
  3. käydään toukokuussa Partaharjulla katsomassa mökit ja paikat vielä yhdessä
  4. otetaan mökkivaraukset, mutta mökkijako tehdään vasta kun tiedetään miten henkilöt haluavat majoittua
  5. aikaistetaan viimeistä ilm. pvm viime vuodesta (viime vuonna 20.6. menn. Ilmoittautuminen)
  6. kouluttajat (yksi kouluttajan perheestä, esim. puoliso) saavat leirin ilmaiseksi

Päätetty, että Satu Halosen Vindel tukihakemuksen osalta maksetaan ohjaajan osallistumismaksu, mikäli ohjaaja on jäsen. Tuki maksetaan ilman erillistä osallistujalistaa, maksu maksetaan takautuvasti kuitteja vasten.

Päätetty, että v.2011 ansiomerkkejä (hopea, kulta, viiri) ei jaeta.

Todettu, että vapaajäseniksi v.2011 nimitetään Eija Nurmela ja John Nieminen. He ovat olleet jäseninä 30 vuotta.

Hallitus päätti ettei kerhohuonetta irtisanota, sillä hallitus ei ole löytänyt SSSKn materiaaleille uutta säilytyspaikkaa paikkaa


SSSK ry hallituksen kokous 18.1.2012, 1/2012

Läsnä: TK, LH, MK, MR, TT (klo 19.50 asti)

Poissa: LL, TL

Hyväksyttiin uusi jäsen: Knuutila Jonna ja todettiin eronneet jäsenet: Aaltonen Anne-Marika.

”Vuoden parhaat säännöt” päivitetty. Säännöt tulevat voimaan 1.1.2012, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että uudella pisteasteikolla lasketaan 2012 kauden koekäynneistä pisteet. Vuoden paras koira palkitaan ensimmäisen kerran 2013 vuosikokouksessa näiden sääntöjen mukaisesti. Mikäli tulee kommentointia (kun v.2012 talvikausi alkanut) vuosikokouksessa – lasketaan alkuvuosi vanhalla säännöillä. Sääntöjen apuna käytetty ko. lajia harrastavia koirakoita. Piirimestaruuksiin ja SM:iin tuli muutoksia, mutta oleellisesti ei isoja muutoksia. Tarkennuksia mm. tasapistetuloksissa, SVUL, Pelastuskoira. Tuodaan julki vuosikokouksessa 3.3.2012. Päivitykseen osallistuneet ko. lajien harrastajat aktiivisesti.

”ISPU-joukkuevalintasäännöt” päivitetty. Ispu sääntö tulee voimaan 2012 ja sitä käytetään 2012 vuonna joukkueen valintakriteereinä. Tuodaan julki vuosikokouksessa 3.3.2012. Päivitykseen osallistuneet ko. lajin harrastajat aktiivisesti.

Yhteyshenkilö ISPU:uun ollut tähän asti Anneli Alftan. ISPUssa on toimikuntia, joiden pitäisi kokousten välillä valmistella asioita ja viedä niitä eteenpäin. TK on yhteydessä Anneliin, ja kysyy onko Anneli käytettävissä k. tehtävään myös v.2012.

ISPU kokous on ollut – Kaisu Jääsköltä odotetaan pöytäkirjaa.

Tarkennettiin tulevien haku-, peltojälki ja EK-seminaarien tietoja. Alla lisää:

Hakuseminaari

  • Jäs 20 € ja ei-jäs 25 €, kuunteluoppilailla 10 €
  • Paikka toistaiseksi avoinna
  • Ehdotetaan, että Ulla Komppa pitää EK-seminaarin ja Ilona Erhiö Hakuseminaarin.

EK-seminaari

  • Joko 16/17.6.2012 tai 7./8.8.2012
  • Paikka Janakkala/Riihimäki – riippuen maastoista
  • Kouluttajana: Ulla Komppa

Peltojälkiseminaari

  • su 11.3.2012
  • Paikka toistaiseksi avoinna
  • Jäs 15 e ja ei jäs 20 e
  • Kouluttajana: Outi Hermiö

Tottelevaisuus kurssi

  • Laitetaan alueyhdys henkilöille spostia hallinta/tottelevaisuuskurssista. 5 käytännön harjoitusta ja 1 teoria luento omalla alueellaan. Joko aluevastaava tai hänen järjestämänsä kouluttaja. Etusija suursnautsereille max. 10 koirakkoa. Os. maksu 50 e, josta kouluttajalle 20 e / koirakko ja kerholle 30 e.

Hyväksyttiin Näyttelytoimikunnan ehdotus, että SSSK antaa lahjakortin kasvattajalle jokaisesta viidestä erikoisnäyttelyyn ilmoitetusta kasvatista. Päätetty, että kasvattaja saa 10 euron lahjakortin kerhon tarvikemyyntiin (lahjakortit voimassa 2012 loppuun saakka). Näyttelytoimikunnan pj. hoitaa käytännön toteutuksen eli ilmoituksen Riiseniin1/2012, lahjakorttien määrän laskemisen ja niiden jakamisen.

Hyväksyttiin Näyttelytoimikunnan ehdotus, että SSSK maksaa 5 euroa takaisin ilmoittautumismaksusta yli 2-vuotiaille koirille, jotka tulevat ensimäiseen viralliseen näyttelyynsä Erikoisnäyttelyssä.

Kesäleiri 2012 asioita

  • Hyväksytty Katri Salonen kesäleirin 2012 rahastonhoitajaksi ja Stefan Vehkoja sekä osallistumisilmoitusten vastaanottajaksi että ilta ohjelmiin tekijäksi.
  • 30.12.2011 hyväksyttiin Partaharjun päivitetty tarjous ja valittiin Partaharju leiripaikaksi v.2012 kesälle.
  • Päätetty ettei järjestetä VEPE-koetta leirillä vaan tarjotaan koulutusta ja mahdollisesti esitys vepestä.
  • Kouluttajille voidaan luvata: km-korvaukset ja päivärahat (SPKL:n mukaan)
  • Kouluttajille ei tarjota ”perhepaketteja”, vaan keskustellaan aina erikseen.

Hallitus hyväksyi sekä Laura Liimataisen että Hannele Laurénin kasvattajahakemukset.

Hallitus puolsi Kari-Pekka Iivosen PK-kokeiden koetoimitsijakurssia.

Päätetty, että vuosikirja 2009 annetaan sekä ko.vuosikirjan tekijöille että v.2010 hallituksen ja sen toimikuntien jäsenille.